Palvelukoti Hannala siirtyi 14.12.2009 Muhokselta Oulun Toppilansaareen avattavaan uuteen vanhusten asumispalveluyksikköön Oulun Fregattiin. Asukaspaikkoja on 18 vanhukselle, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista ohjausta, valvontaa ja huolenpitoa. Asukkaamme eivät tule toimeen yksin kotonaan muistiongelmien tai muiden syiden takia, mutta eivät kuitenkaan tarvitse varsinaista laitoshoitoa.
Hannala tarjoaa asukkailleen turvallista ja kodinomaista asumista osana Hannalan asukasyhteisöä. Palvelun lähtökohtana ovat asukkaan yksilölliset tarpeet, toiveet ja toimintakyky. Hannalassa asutaan omassa huoneessa, jonka asukas voi itse kalustaa omilla henkilökohtaisesti tärkeillä huonekaluilla ja tavaroilla. Lisäksi palvelukoti tarjoaa päivittäiset ateriat (myös erikoisruokavaliot), siivouksen, vaatehuollon, ympärivuorokautiset turvapalvelut sekä hoitoa ja huolenpitoa. Asukkaitamme kannustetaan osallistumaan itse päivittäisiin toimiin ja autetaan yksilöllisen tarpeen mukaan.
Hannala huolehtii asukkaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta kuntoutta-misesta. Virikkeellinen toiminta suunnitellaan yhteistyössä asukkaiden ja omaisten kanssa, asukkaiden toiveita ja tottumuksia kunnioittaen. Asukkaille järjestetään erilaisia muistelu-, laulu-, jumppa- ja viriketoimintaryhmiä. Retkiä ja asiointikäyntejä tehdään pienissä ryhmissä ja päivittäin myös ulkoillaan. Myös seurakunta järjestää hartaushetkiä palvelukodin tiloissa.
Palvelukoti Hannalan henkilökunta koostuu sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneista ohjaajista; sairaanhoitajista, sosionomeista (AMK) ja lähihoitajista.
Oulu Hannala
Isopurjeentie 3
90510 Oulu
| puh. | 044 780 0450 |
| 044 780 0454 |
Tiiminvetäjä
Merja Jaakola
sähköposti: merja.jaakola@mikeva.fi



