Palvelukoti Honkatupa sijaitsee niin sanotun vanhan teletalon remontoiduissa tiloissa Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla. Palvelukoti on aivan keskustan tuntumassa palveluiden läheisyydessä rauhallisella ja viihtyisällä asuinalueella. Esteetön kulkeminen ja kodinomaisuus on huomioitu sisustuksessa.
Palvelukoti Honkatupa on 12 –paikkainen. Kaikki huoneet ovat valmiiksi kalustettuja, mutta asukas voi halutessaan sisustaa huoneen omilla huonekaluilla ja tavaroillaan.
Asukkaat
Palvelukodin asukkaat ovat mielenterveyskuntoutujia, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista tukea, mutta eivät ole tällä hetkellä laitoshoidon tarpeessa.
Henkilökunta
Henkilökuntaan kuuluu seitsemän ohjaajaa, joista yksi toimii vastaavana ohjaajana sekä yhteinen keittiötyöntekijä palvelukoti Rinnetuvan kanssa. Kaikilla ohjaajilla on sosiaali- ja terveysalan koulutus. Lääkäri käy palvelukodilla säännöllisesti kerran kuukaudessa, lisäksi käytetään terveyskeskuspalveluja.
Toiminta-ajatus
Palvelukoti Honkatuvan toiminta-ajatuksena on tarjota asumispalveluja mielenterveyskuntoutujille, joiden toimintakyky on alentunut ja jotka tarvitsevat ympärivuorokautista tukea ja ohjausta. Palvelukodilla toimitaan yhteisöllisyyden periaatteen mukaan yksilöllisyyttä unohtamatta. Muita tärkeitä arvoja ovat tasavertaisuus, toisen kunnioittaminen ja turvallisuus. Asukkaat osallistuvat kodin toimintaan kykyjensä mukaisesti. Viikkoa rytmittävät toiminnalliset virikeryhmät ja muu viikko-ohjelman mukainen toiminta.
Kokkola Honkatupa
Lepokodinkatu 3
67100 Kokkola
puh. 044 780 0451
faksi 06 822 2008
Vastaava ohjaaja
Susanna Tyynelä
puh. 0400 496 250
sähköposti: susanna.tyynela@mikeva.fi



