Alkusyksystä 2008 valmistunut Palvelukoti Myllytupa sijaitsee rauhallisella asuinalueella, 1,5 kilometrin päässä Lapuan keskustasta. Ympäristö ja kodin oma puustoinen piha antavat hyvät mahdollisuudet esimerkiksi ulkoiluun ja puutarhan hoitoon.
Tarjoamme tehostettua asumispalvelua vanhuksille, joilla on sellaista toimintakyvyn alenemista, etteivät he enää selviydy kotona asumisesta itsenäisesti, mutta eivät myöskään tarvitse laitoshoitoa. Tarjoamme myös lyhytaikaista intervallishoitoa. Luomme kodinomaisen ja turvallisen asuinympäristön, jossa asukkaat pystyvät säilyttämään yksityisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa.
Palvelukoti Myllytuvassa on 31 asukaspaikkaa. Asukkaat saavat asua omissa tilavissa yhden hengen huoneissa, jotka he saavat halutessaan kalustaa kodikkaiksi oman maun mukaan. Talossa on myös kaksi kahden hengen huonetta esim. pariskuntia varten. Kaikissa huoneissa on oma wc / kylpyhuone ja kodin kaikki tilat on rakennettu inva-mitoituksella.
Asukkaan voimavaroja ja omatoimisuutta tuetaan sekä hänen kokonaisvaltaista hyvinvointia vahvistetaan tarjoamalla virikkeellistä arkea ja ylläpitämällä myös kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja. Jokaiselle asukkaalle nimetään omahoitajapari, joka perehtyy asukkaansa elämäntarinaan ja huolehtii myös asukkaan yksilöllisistä tarpeista.
Palvelukoti Myllytuvassa on hoitohenkilökuntaa paikalla ympäri vuorokauden. Henkilökuntaan kuuluu vastaava ohjaaja, ohjaajia ja kotiavustaja. Kaikki ohjaajamme ovat sosiaali- ja / tai terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Lääkäri-, laboratorio- ja erilaiset kuntoutuspalvelut tuotetaan yhteistyössä kodin työntekijöiden, terveyskeskuksen ja yksityisten palveluntuottajien kanssa.
Lapua Myllytupa
Myllykyläntie 16
62100 Lapua
puh. 044 780 0465
faksi 06 438 8278
Vastaava ohjaaja
Marko Jaakkola
puh. 044 780 0464
sähköposti: marko.jaakkola@mikeva.fi



