Vuosikatsaus

Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2011

Toimintaamme ohjaavat arvot ja Hyvä Olla –palvelulupaus antavat kantavan pohjan kehittämiselle kasvaessamme voimakkaasti.

Toimintamme tärkein tavoite on asukkaidemme Hyvä Olo, johon pyrimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Hyvä Olla -palvelulupauksen toteutumisen avaintekijä on lähes 1000 ammattilaistamme, joiden hyvinvointi on johtamisemme keskeinen tavoite.

Palvelumme kattavat sosiaalipalvelualan tärkeimmät erityiskohderyhmät:

Toimintamme tekee erinomaiseksi asukkaiden hyvään oloon panostava kuntouttava, aktivoiva ja osallistava ote kaikissa tekemisissämme.

Vahvan kasvun ja kehityksen vuosi

Mikevalle vuosi 2011 oli vahva jatkumo 25 vuotta kestäneelle vahvalle kasvulle. Yli 45 miljoonan euron liikevaihdolla saavutimme yli 34 % kasvun  ja vuoden lopussa asukaspaikkoja oli noin 1200. Kasvustamme suurin osa oli orgaanista. Kesällä 2011 Seinäjoella avaamamme moniportaisen hoitomallin Mendis kuntoutuskoti on edelläkävijäyksikkö mielenterveyskuntoutujien segmentissä.

2011 Kultarinki Hoivapalvelut Oy:n yrityskaupan myötä konserniimme tuli uudet palvelukodit Oulusta, Keminmaalta, Ylitorniosta, Pudasjärveltä ja Lieksasta. Ostimme myös suonenjokelaisen Sisä-Savon Palvelukodin, jonka myötä vahvistimme mielenterveyskuntoutujien segmenttia ja asemaamme Pohjois-Savossa. Valtakunnallinen toimintamme kattaa koko maan pääkaupunkiseudulta Sodankylään.

Näkymämme tulevaisuuteen on kirkas ja toimintamme kehittäminen jatkuu voimakkaana. Avaamme tänä vuonna ja vuoden 2013 alussa useita uusia yksiköitä ja valtakunnallinen asemamme vahvistuu entisestään. Kasvustamme merkittävä osa tulee edelleen orgaanisesti ja olemme aktiivisia myös yrityskaupoissa.

Rekrytoimme uusia mikevalaisia jatkuvasti eri puolelle maata vahvistamaan huipputiimiämme.

Petri Pitkäranta
toimitusjohtaja
Mikeva  Oy